Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme selaimen päivittämistä uudempaan versioon.

Uutta Bbongissa

20.7.2022

Uusi Bbong-versio (1.3.4) nyt julkaistu!

Bbongin uusimmassa versiossa on mm. toteutettu käyttäjien ehdottamia toiminnallisuuksia . Muutokset on pyritty tekemään niin, että sovelluksen käyttö on jatkossakin yksinkertaista, mutta halutessaan käyttäjä voi käyttään Bbongia monipuolisesti vaativampaankin käyttöön.

Isoimmat muutokset liittyvät tunnisteiden käyttöönottoon, tekstihakuun, tilastoinnin yksinkertaistukseen, havaintonäyttöön ja trendiin.


Tunnisteet
Isoin muutos on tunnisteiden käyttöönotto. Tunniste on erillinen ”muistilappu”, jonka voi lisätä havaintoon ja käyttää tunnistetta myöhemmin esimerkiksi hauissa.

Tunnisteita voi käyttää monella tavalla. Esimerkkejä:

  1. Voit lisätä oman tunnisteen, vaikkapa lomamatkan, ja merkitä matkan aikana tehdyt havainnot tällä tunnisteella.
  2. Tunniste voi olla vaikkapa majakka, kirkko tai lintutorni – mitä havaintoja sitten haluatkin omaan luokkaan kerätä!
  3. Jos olet bongaillut sekä kotimaassa että ulkomailla, voit valita trenditiedoissa erikseen, kuinka paljon on nähnyt lajeja Suomessa.

Järjestelmässä on valmiiksi tunnisteita, jotka se asettaa automaattisesti. Tässä on lista järjestelmän hallitsemista tunnisteista:
- ’epävarma’: havainto ei ole varma. Tätä tunnistetta käyttäjä ei voi asettaa. Se päivittyy automaattisesti, kun käyttäjä muuttaa havainnon ’varma’.tietoa
- ’kuva’, ’video’, ’äänite’: havainnolla on liitetietona ko. tyyppinen liite. Tätä tunnistetta käyttäjä ei voi asettaa. Se päivittyy automaattisesti, kun käyttäjä lisää/poistaa liitetietoja.
- Eri luokkiin liittyviä tarkempia luokitteluita. Esimerkiksi linnuissa on lajiin liittyvät lahkot ja heimot. Kun esimerkiksi lisäät havainnon ”varis”, Bbong lisää tunnisteet ’varpuslinnut’ (lahko) ja ’varikset’ (heimo). Luokitteluun liittyvät tiedot päivittyvät automaattisesti lajin nimeä antaessa.
Luokittelu ei ole kuitenkaan täydellinen, vaan osassa lajeista tiedot puuttuvat. Jos havaitset sinua haittaavia puutteita, niin ota yhteyttä meihin. Luokittelun lisääminen tapahtuu työläästi käsityönä, joten lisäämme uusia luokittelutietoja tarpeen mukaan.
- ’Suomi’, ’ulkomaat’: havainto on tehty Suomessa tai ulkomailla. Tällä hetkellä Bbong tekee asetuksen likimääräisesti, joten joskus käyttäjän on korjattava Bbongin ehdottamaa havaintopaikkaa. Korjaus tapahtuu painamalla ko. havaintoa lisätessä tai muutettaessa tunnisteen oikeassa laidassa olevaa vaihtomerkkiä. (Emme ole vielä löytäneet sopivaa ilmaista algoritmia, joka katsoo paikkatiedosta maan.)

 

Tekstihaku

Tekstihaku on nyt mahdollinen havainnot- ja trendinäytöillä. Bbong tekee tekstihaun havainnossa olevista tiedoista, kuten laji, aika, luokka, paikkateksti, muistiinpanot tai tunnisteet. Tilastoinnin yksinkertaistus
Aloitussivulla näytetään automaattisesti lajien lukumäärä luokittain. Kaikki eri ajanjaksot ovat valmiina omilla sarakkeillaan. Aiempaa tilastointijakson määrittelyä ei siis enää tarvita.
Havaintojen lukumääriä voi tarkastella trendinäytöltä.


Havaintonäyttö (yksittäinen havainto)
Yksittäiseen havaintoon pääset havainnot-sivulta, kun klikkaat haluamasi havainnon suurennuslasikuvaketta. Avautuvaan yksittäisen havainnon havaintonäytössä näet nyt kaikki havaintoon liittyvät tiedot peräkkäin. Käyttäjän itse tallettamat tiedot esitetään ensin. Usein kaikki havaintoon merkityt tiedot eivät mahdu kerralla näytölle, mutta ne löytyvät vierittämällä näyttöä alaspäin. Aiempaa liitteiden tarkastelua luettelon kautta ei enää tarvita.


Trendi
Trendisivulla on mahdollista tehdä rajauksia sekä tunnisteen että tekstihaun avulla. Trendejä on mahdollista valita myös seuraaville datatyypeille:
- ’elis’: eli elämänpinna, kun havainto on päiväykseltään ja kellonajaltaan ensimmäinen kirjaus ko. lajista. Termi on omittu lintuharrastusslangista.
- ’elis/kum.’: sama kuin yllä mutta kuvataan kumulatiivisena graafiin. Ko. päiväykseen lasketaan kaikki siihen asti tehdyt elämänpinnahavainnot.
- ’vuodari’: eli vuodenpinna, kun havaitset lajin ensimmäistä kertaa kalenterivuoden aikana. Termi on omittu lintuharrastusslangista.
- ’vuodari/kum.’: sama kuin yllä mutta kuvataan kumulatiivisena graafiin. Ko. päiväykseen lasketaan kaikki siihen asti tehdyt vuodenpinnahavainnot.